Tag: lindex


<3 Preppy Style <3

25
maaliskuu

Olen rakastanut. En tiedä johtuuko tämä halustani elää yläluokkaisen, rikkaan teinin elämää yhdysvaltojen itärannikolla, vai iskeekö vain kyseinen tyyli minuun nyt ja kovaa. Rakkauteni kohde on siis preppy. Ja koska olen asiasta nyt itse kovin innoissani, niin ajattelin selventää sitä täällä hieman teillekin ja samalla tietysti myös itselleni. Preppy tulee kuitenkin olemaan vahvasti esillä tänä keväänä ja kesänä ja myös minun kevään ja varmasti myös kesän asuissani ja ostoksissani. Voisin jopa sisustaa tällä tyylillä, aah <3

Mutta siis, Preppy, preppie tai lyhyesti prep tulevat kaikki sanasta preparatory, joka viittaa Yhdysvaltojen Koillisvaltioiden yläluokan lasten kalliisiin Collegeen valmistaviin kouluihin, eli preparatory or prep schools. Tyyli sai alkunsa 1950-luvulla, mutta varsinaiseen maailamn laajuiseen  suosioon se nousi 80-luvulla Lisa Birnbach:n ”Official Preppy Handbook” -kirjan johdosta. Kirjan alkuperäinen tarkoitus oli pilkata rikkaiden elämää, mutta se päätyikin ihannoimaan kyseistä kulttuuria. Kirjasta löytyy neuvoja preppy elämäntyyliin: pukeutumisesta käyttäytymiseen ja oikeisiin sanavalintoihin. Tämän aion käydä kaivelemassa käsiin silkasta mielenkiinnosta, sillä en nyt ehkä kuitenkaan aikonut aivopestä itseäni kyseiseen elämäntyyliin :D

Continue reading »

Comment » | Fashion things, Inspiraatiot, Yleinen

Ale löydöt

14
tammikuu

Moikka ja oikein hyvää alkanutta viikkoa taas. Oma viikkoni alkoi ihanasti hammaslääkärin tuolilta, mutta onneksi uutiset olivat hyvät: reikiä tai mitään muutakaan korjattavaa ei löytynyt :D Hammaskiven poistoon vain ”pääsen” keskiviikko aamulla uudestaan. Tuon hammaskiven takia ylipäätään varasin koko ajan eli olen ihan tyytyväinen kun sinne pääsen. Muuten olen sitten tämän päivän kärsinyt kauheasta pääsärystä ja nyt mietin jaksanko lähteä salille vielä illalla… olisi noita ruotsin tehtäviäkin tuossa huomiseksi vielä..

No mutta postauksen idea oli kuitenkin esitellä viime viikon ale ostokset, ei ruikuttaa tästä päivästä :D Tosiaan olen tällä kertaa aika tehokkaasti noita alemarkkinoita vältellyt, mutta silti on muutama pieni kiva juttu päässyt kotiin asti. H&M:stä löysin aivan superihanamahtavan villatakin <3 ja nyt odotan niin paljon, että kevät tulee ja ilmat lämpenee, että pääsen pelkästään sen kanssa ulos. Aivan ihana! Villatakki maksoi alennuksessa 20 € eli ihan ok hinta minusta..enempää tuskin olisin siitä edes maksanut.

Nappasin myös Lindexistä söpöt ruskehtavat polvisukta, jotka voi vetää sillä tavalla kivasti saappaiden reunan yli :D En ole vielä testannut, mutta sopivat ainakin tuohon villatakkiin ja ovat lämpimät jos ei muuta. Näille hintaa tuli 7 €, olivat myös -50 alennuksessa.

Kappahlista tein myös tuossa perjantaina aika hyvät löydöt. Kappahlissa on ale aikoina usein tämä todella kiva tarjous: Kappahl klubilaisille alehinnat puoliksi! Eli jo alennetut tuotteet saa vielä -50 %, ei huono! Tarjoukseen vaaditaan kortti ja tekstiviesti, jolla muistakin Kappahlin tarjouksista ilmoitetaan aika kätevästi. Ja koska olen nykysin, jostain kumman syystä, löytänyt sieltä kaikkea kivaa, on siitä tullut yksi lempi kaupoistani. No siis, perjantaina löysin sitten yöasun (paidan 5€ ja housut 10€), harmaan t-paidan 5€, sinisen neuleen 10€, mustan ihanan pitsipaidan 15€(sama minkä ostin viime keväänä valkoisena), pipon 5€ ja paljettilaukun 6€.  Ja nuo hinnat sitten tosiaan vielä puoliksi, että koko kasa maksoi sen 28€!

Continue reading »

Comment » | Fashion things, Yleinen

Back to top