Suomen suurin H&M ja Conscious Exclusive -mallisto!

Hellurei ja mahtavaa keväistä perjantaita! Millaisia viikonloppu suunnitelmia teillä on? Täällä paistaa ainakin aurinko ja ulkona on jo k.u.u.m.a <3 Taisi toppatakki olla juuri viimeistä kertaa tänä talvena päällä (toivon ainakin) ja suuntaan kaivamaan nahkatakit ja muut ohuemmat vermeet esille.

Sillä välin kun L:n kanssa nautittiin Lontoosta, niin myös täällä koti Turussa on tapahtunut suuria. Jotenkin olen aivan tyystin onnistunut ohittamaan tuohon yliopistonkadulle tulleen uuden H&M:n avajaiset. Kyseessä on tällä hetkellä suomen suurin H&M myymälä ja nyt myös me turkulaiset päästään nauttimaan hm:n kodinosastosta ja kaikista mahdollisista mallistoista. Avajaiset olivat siis jo keskiviikkona, mutta itse kävin pyörähtämässä siellä tänään ensi kertaa. Aika hieno, pakko myöntää. Myymälä huokuu kansainvälistä ilmettä ja on muutenkin suuri, valoisa ja avara. Päihittää vanhat mennen tullen ja on mielestäni jopa montaa Helsingin ja Tukholman keskustan myymälää hienompi! ;)

Tähän vielä lainaus 19.3.2013 Turkulaisesta:

”Vaateketju H&M avaa 4. huhtikuuta Suomen suurimman myymälänsä Hansan kauppakeskuksessa. Uusi myymälä tarjoaa muotia naisille, miehille, nuorille ja lapsille sekä kodintekstiilejä. Kahdessa kerroksessa sijaitsevan myymälän kokonaispinta-ala on noin 3000 neliötä.”

Samalla H&M:n julkaisi eilen (4.4.2013)  uuden Conscious Exclusive -mallistonsa. Mallistossa on juhlavaatteita, joiden materiaaleina ovat ympäristöä säästävämmät luomupuuvilla, kierrätetty polyesteri ja Tencel. (H&M) Mallisto on mielestäni ihanan raikas ja yksinkertainen. Suurin osa tuotteista on myös ihan käyttökelpoisia arkielämässä. Esimerkiksi kuvan tylli mekko on ihana, samoin kuiin monet muut malliston mekot sekä hiemen miehekkäämmät puvut.

TUTUSTU CONSCIOUS EXCLUSIVE -MALLISTOON TÄSTÄ

Tästä pääset lukemaan myös H&M:n tekemästä työstä kestävämmän muodin eteen!

Tilaa RSS-syötteenä

Aihe: Fashion things, Yleinen | Tags: , , , , | Ei kommentteja

Kirjoitettu: 5.4.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>